Uudet Tuulet

Onkohan ketään toista, joka aina toteuttaa haaveensa ja unelmansa. On sitä elämän aikana ehditty vähän lauleskellakin. Yritystoiminnassakin olen ollut mukana oman kahvilan pitäjänä.

Taas on yksi päämäärä saavutettu, tavoitteita pitää olla ja niihin pitää pyrkiä, periksi ei saa antaa. Haaveita pitää olla ja ne on tehty toteutettaviksi.

Nyt teen työtä, josta todella pidän. On haasteita ja jatkuvaa opiskelua. Kokoajan oppii jotain uutta.

Näinhän se on että ”mikään työ ei ole valmis, ennen kuin paperityöt on tehty”

Tuhannet kiitokseni lähetän kotisivujeni tekijälle. KIITOS.

Keväisin terveisin

Satu